Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2023.

Kevät keikahdellen tulevi

Kuva
 24.4.2023 Kevät heittää joka vuosi kuperkeikkaa! Hupsista heijaa!  Viikon aikana on ilma muuttunut todella lämpimästä kylmään. Ajelimme taas Vuokattiin ja kuinka ollakkaan, siellä oli mahtavat aurinkoiset hiihtokelit. Kun yöllä oli pakkasta jopa -10C, aamuisin jäälatu rannassa oli hyvä hiihtää. Olihan se kokemus vetää kymppiä aamulla klo 8 auringonpaisteessa, kun peipposet laulelivat koko ajan metsässä ja joutsenet huutelivat ja uiskentelivat sulassa virrassa ladun lähellä. Iltapäivisin lämpö pehmensi latuja ja luisto ei ollut enää hyvä, vaikka ladut oolivatkin kunnossa.  Muita luontohavaintoja matkan varrelta. Paljon joutsenia pelloilla, myös kurkia. Ensimmäiset isokuovit lumella. Samoin paljon töyhtöhyyppiä lumella. Ne todennäköisesti nappailivat hyönteisiä, jotka nousevat lumesta auringonpaisteessa? 

Kevät tulee hitaasti

Kuva
Lunta on tänä vuonna paljon enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Katsoin vuosi sitten otettuja kuviani, niin eron huomaa hyvin. Krookukset kukkivat jo, leskenlehti oli jo kukassa, tänä vuonna ei. Krookukset hieman yrittävät kyllä pilkistää maasta, mutta pientä on nousu. Näin kuitenkin kevään ekat isolokit rannalta. Ja joku vielä hiihti jäällä koiriensa kanssa! Rohkelikko! 19.4.2023 Tänään kuulin taas peipposen viserryksen ja näin selkälokkeja. Punarinta pyörähtelee pihamme pensasaidassa. 

Joutsenia!

Kuva
15.4 tänään näin ensimmäiset joutsenet Siilinjärvellä pellolla. Kaksi pariskuntaa sulassa pälvessä etsi ruokaansa. Kevät etenee kovaa vauhtia! Töyhtöhyyppiä on pellot pullollaan!   16.4 tänään näimme mökillä taas joutsenia, kuului västäräkin ääniä, palokärki rummutti ja valkoselkätikka naputteli pihapuussa. Kuului myös kurjen tai kuovin äänen...eli kun sä kuulet kurjen äänen, älä mene järven jäälle. Me mentiin kyllä aamulla hankiaisia pitkin lahden yli ja hyvin kantoi. Jäällä oli paljon liikennettä. Hiihtäjiä, moottorikelkkakalastaja pyöri ympäriinsä kokien pyydyksiään. Naapuri meni metsään hakemaan puita. Joku nuori hurjasteli tosi kovaa moottorikelkalla rantojen tuntumassa. Kesällä menevät vesiskootterit.  Näkyi myös perhosia, nokkosperhonen, suruvaippa ja sitruunaperhonen. Aikaisin ovat liikkeellä! 

Punarinta ja mustarastas

Kuva
Pihallemme tulee joka kesä asustamaan pieni punarinta. Tänä vuonna se tulikin aikaisin eli 13.4. Se hyppeli lintulaudan alla laatoiktuksella noukkimassa jyvien rippeitä. Lintulaudallamme ovat viimeiset ruoka-annokset menossa. Kun ilma lämpenee, lopetan lintuken ruokkimisen. Ruuan rippeitä käyvät syömässä myös harakat, oravat, puput ja on kai niitä yön pimeydessä muitakin lajeja.  Mutta punarinta, voi että ilahdun aina sen ihanan linnun nähdessäni! Kesän merkki ainakin minulle! 

Huh huh huhtikuu 2023!

Kevät tulee vauh-dil-la! Tänään 12.4. näin jo kaksi nokkosperhosta. Eilen näin neljä töyhtöhyyppää Siilinjärvellä. Lumet sulavat, räystäät tippuvat tai siis vesi lorisee räystäiden kouruissa. Ihanaa, kohta on taas KESÄ! Auringon ja valon voima on todellakin vaikuttava.